×

Ensi-ilta ja keskustelu: Rakkaani merikapteeni

Categories
Ohjelma Elokuva

Paikka: Zita Folkets bio, Birger Jarlsgatan 37

Aika: Torstaina 23.11. kello 18-20:15

Liput: Zitan kotisivuilta, 110 kr (elokuvanäytös sisältyy hintaan)

Suomen Tukholman-instituutti järjestää Klaus Härön elokuvan Rakkaani merikapteeni Tukholman ensi-illan yhteydessä keskustelutilaisuuden elokuvan käsikirjoittajien Jimmy Karlssonin ja Kirsi Vikmanin kanssa. Yleisö on erittäin tervetullut osallistumaan ja esittämään kysymyksiä käsikirjoittajille. Vikman ja Karlsson tunnetaan muun muassa siitä, että he ovat työskennelleet Klaus Härön kanssa hänen aiemmissa tuotannoissaan ja kirjoittaneet esimerkiksi käsikirjoituksen ylistettyyn elokuvaan Äideistä parhain.

Käsikirjoittajat Kirsi Vikman ja Jimmy Karlsson. Kuva: Nordisk Film

Eläköitynyt merikapteeni Howard kieltäytyy ottamasta vastaan tyttärensä Gracen tarjoamaa kotiapua. Kun Grace kuitenkin palkkaa kodinhoitajaksi Annien, herää Howardissa yllättäviä tunteita. Howard suuntaa kaiken rakkautensa Annieen ja tämän perheeseen, mutta torjuu samalla oman tyttärensä.  

Rakkaani merikapteeni on kertomus syyllisyyden varjostamasta isä-tytär-suhteesta, jonka kautta Härö kuvaa ihmissuhteiden monimutkaisuutta ja ihmisyyden kompleksisuutta. Elokuva on myös kahden vanhan ihmisen välinen rakkaustarina, joka osoittaa, että koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa alusta.  

Lue lisää elokuvasta täältä.