×

70 on vain numero (2021)

Categories
Ohjelma Elokuva

70 on vain numero on osa Ny Finsk Film -kiertuetta ja saa ensi-iltansa 24.2.2022. Tukholmassa elokuvaa esitetään Zita Folkets Biossa. Kysy paikalliselta elokuvateatteriltasi tietoja elokuvan näytöksistä kotikunnassasi!

Pituus: 102 min
Ohjaus:
Johanna Vuoksenmaa
Käsikirjoitus:
Johanna Vuoksenmaa
Näyttelijät:
Hannele Lauri, Mikko Nousiainen, Marja Packalén, Misa Palander
Genret:
Draama, Komedi

70 on vain numero on Johanna Vuoksenmaan uusi komedia, jonka pääroolissa iskelmätähti Seija Kuulana loistaa Hannele Lauri.

Lavalla Seija säihkyy yleisön rakastavien katseiden valossa, mutta kotonaan hän syö kylmää nakkia ja juo piimää yksin yönälkäänsä. Stailisti Shanella (Misa Palander) on hänen läheisin ihmisensä. Seija on oppinut suojaamaan yksityisyyttään pakon edessä, mutta suojaus toimii myös eristeenä, ja vaikka Seija on ”koko kansan rakastama”, hänen on vaikea päästää lähelleen ketään. Seija tapaa biisinkirjoitusileirillä Laurin (Mikko Nousiainen) ja yhteistyön tuoksinassa päästää itsensä rakastumaan. Seijan olisi uskallettava astua jumalattaren korokkeeltaan ihmisten pariin – ja kestettävä sen seuraukset.

Vaikka jumalattaret eivät täytä vuosia, tuo rakkaus eteen asioita, joissa ikä onkin voimavara eikä rasite. Elokuva on kunnianosoitus suomalaisille naisartisteille ja elokuvassa kuullaan useita koko kansan rakastamia hittejä.

Ohjaaja Johanna Vuoksenmaa kertoo elokuvansa valloittavasta päähenkilöstä: ”Seija Kuula on megatähti, iskelmäkuningatar potenssiin kaksi. Seija on tottunut siihen, että maailma tottelee häntä ja hänellä on keinonsa saada se taipumaan tahtoonsa. Kun suorapuheisen Seijan elämässä tapahtuu jotain, se päätyy takuuvarmasti otsikoihin. Seksikäs, itsevarma ja karismaattinen olemus saa kanssaihmiset lumoutumaan, mutta se millainen Seija on julkisivunsa takana oikeasti, paljastuu elokuvassa.”

Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut Johanna Vuoksenmaa ja se on hänen ihmissuhdetrilogiansa päätösosa. Aiemmat elokuvat 21 tapaa pilata avioliitto ja Viikossa aikuiseksi ovat saaneet yhteensä yli puoli miljoonaa katsojaa elokuvateattereissa.

Näytökset

24-feb Stockholm, Zita Folkets bio

24-feb Malmö, Panora

24-feb Kalix, Röda kvarn

24 feb Göteborg, Bio Roy

24-feb Norrköping, Cnema

24-feb Pajala, Folkets Bio

24-feb Kallhäll, Folkets Hus

24-feb Olofström, Grand Biograf

24-feb Sandviken, Grand

24-feb Ludvika, Star

24-feb Rättvik, Wasa Bio

24-feb Tierp, Tierps Bio

24-feb Edsbyn, Röda kvarn

25-feb Olofström, Grand Biograf

26-feb Olofström, Grand Biograf

26-feb Stockholm, Zita Folkets bio

26-feb Trosa, Trosa Bio

27-feb Finspång, Folkets Hus

27-feb Norrköping, Cnema

27-feb Stockholm, Zita Folkets bio

27-feb Olofström, Grand Biograf

27-feb Malmö, Panora

27-feb Västerås, Elektra Bio

28-feb Skövde, Odeon

1-mars Umeå, Folkets Bio

1-mars Malmö, Panora

1-mars Sollefteå, Filmstudion Hullsta Gård

3-mars Sundsvall, Drakstaden

3-mars Tumba, Folkets Hus

5-mars Mörbylånga, Bio Aulan

7-mars Tumba, Folkets Hus

13-mars Luleå, Folkets Bio

14-mars Karlskoga, Karlskoga Bio

15-mars Uppsala, Fyrisbiografen

15-mars Trollhättan, Folkets hus och Parker

17-mars Borås, Röda kvarn

19-mars Hallstahammar, Sagabiografen

22-mars Eskilstuna, Royal

23-mars Eskilstuna, Biostaden

27-mars Angered, Bio Angered

07-apr Tyresö, Folkets Hus

13-apr Håbo, Eurostar Bio Borgen

10-maj Motala, Royal Motala

Lisätiedot näytöksistä ja lipuista löydät elokuvateatterin kotisivuilta.
Huom.! Saamme jatkuvasti elokuvavarauksia, eikä tämä lista välttämättä ole päivitetty. Tarkista ajankohtainen tilanne paikallisen elokuvateatterin kotisivuilta