Aika: 22.2. kl. 20 (ovet avataan klo 18)
Paikka: Fasching, Kungsgatan 63, Tukholma
Liput: Faschingin kotisivulta (alennuskoodi Suomi26)
Juhani ”Junnu” Aaltonen täytti 90 vuotta joulukuussa 2025. Aaltonen on yksi Suomen vaikutusvaltaisimmmista tenorisaksofonisteista ja huilisteista ja ensimmäistä muusikkosukupolvea, joka loi suomalaiselle jazzille oman äänen. Hän on ollut mukana tekemässä yli 3 500 äänitettä aina tangosta progressiiviseen rokkiin, mutta on kerta toisensa jälkeen palannut hänelle läheisimmän vapaan, improvisaatiovetoisen jazzin pariin.
Faschingissa Aaltonen soittaa saksofonisti Jonas Kullhammarin kanssa, joka on nimennyt Aaltosen suureksi esikuvakseen. Kullhammar on levyttänyt Svenska Kaputt -nimisen yhtyeensä kanssa kappaleen ”Vesaaltonen”, joka on kunnianosoitus sekä Aaltoselle että suomalaisrumpali Edward Vesalalle.
Rumpali Ilmari Heikinheimo on Vesalan musiikin perillinen, ja hän olikin Vesalan oppilaana lapsena. Lisäksi rytmiryhmässä soittaa norjalainen kontrabasisti Christian Meaas Svendsen. Klassisen koulutuksen saanutta muusikkoa kuullaan yhtyeissä kuten Mopti, Duplex ja Paal Nilssen-Love Large Unit.
Ryhmä debytoi vuonna 2019 Faschingissa ja on sittemmin julkaissut kehutun The Father, The Sons & The Junnu –albumin Kullhammar Moserobie -levy-yhtiön kautta. Yhtyeen paluu Faschingiin vie yleisön genre- ja kansallisuusrajat ylittävälle improvisaatiomatkalle, jossa vapaus on keskiössä ja Aaltonen on oppimestari.
Keikka on osa konserttisarjaa Finlands sak i vår, jossa Fasching ja Suomen Tukholman-instituutti tuovat esiin jazzin, psykedeelisen funkin ja syntikkapopin kiinnostavimpia suomalaisia nimiä.
Lisätietoja: milka.jafri@finlandsinstitutet.se