×

”Se on Jami täs”

Categories
Ohjelma Musiikki

Artisti Jami Faltin on juuri julkaissut uutta musiikkia, ja loppukesästä ilmestyy hänen ensimmäinen oma levynsä. Flemingsbergissa kasvanut, nykyisin Tampereella asuva suomiräppäri odottaa Finntasticia innolla. 


Moi Jami, mitä kuuluu juuri nyt? 
– Hyvää kuuluu. Tällä hetkellä teen debyyttilevyä, joka tulee ulos heinäkuun lopussa. Alkuvuosi on mennyt pelkästään musiikin kanssa työskennellessä, mikä on ollut tosi hauskaa. 
 
Olet äskettäin julkaissut uuden kappaleen, mistä se kertoo? 
– Viimeisin kappale on nimeltään STILL TRE. Se kertoo siitä, että vaikka on asuttu Ruotsissa ja reissannut tätä väliä ja muutenkin, niin vieläkin asutaan täällä Tampereella. 
 
Olet kasvanut Flemingsbergissä Ruotsissa ja voittanut mm. Ortens bästa poet -lavarunokilpailun vuonna 2017.  Oliko sinulle itsestään selvää alkaa tehdä musiikkia suomeksi? 
– Ei ollut. Aloitin Ruotsissa ensin tekemään runoja ruotsiksi ja keikkailin niiden kanssa. Sitten kun muutin Suomeen, ajattelin että kokeilen tehdä lauluja suomeksi ja että miten sitä kautta pääsisi eteenpäin. Nyt tuntuu, että on lähtenyt kivasti käyntiin.
 
Viime aikoina on puhuttu paljon ”gansta-rapista” ja rap-musiikin ja rikollisuuden suhteesta, kun esimerkiksi useat tunnetut ruotsalaisräppärit ovat olleet oikeudessa syytettyinä vakavista rikoksista. Voiko rap-musiikkia tehdä uskottavasti, jos itsellä ei ole jotenkin ”karua” taustaa? 
– Voi ilman muuta. Kova tyyli ja tekstit perustuvat rapin kulttuuriin, siihen mistä koko tyylilaji on alkanut. Mutta periaatteessa kaikki voivat räpätä. Niin kauan kun on aitoa ja rehellistä, niin se on mielestäni oikeaa musiikkia. 

Miltä tuntuu tulla keikalle Ruotsiin ja Finntasticiin? 
– Tosi hauskaa päästä keikalle yleensä ja tosi hauskaa tulla Ruotsiin! Viimeksi olin keikalla Finntastic Festivalissa neljä vuotta sitten. Silloin esitin ruotsiksi lavalla runoja, nyt lauluja suomeksi – sekin tuntuu hauskalta.

Haastattelu: Emma Eirto